TIEDOTE 20.1.2012
Katja Taimela nousee Salon kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi
SDP:n Salon kunnallisjärjestö esittää kansanedustaja Katja Taimelaa Salon kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi. Päätös oli yksimielinen.
- Tartun loppukauden haasteeseen motivoituneena ja valmiina tuleviin koitoksiin, sanoo Taimela.
Taimela toivoo valtuuston jatkossa keskittyvän sen tärkeimpään tehtävään: suurten linjojen piirtämiseen, kokonaisuuksia katsoen.
- Asioiden valmistelu kuuluu kaupunginhallitukselle sekä asiantuntijalautakunnille, eikä se ole valtuuston tehtävä, toteaa Taimela.
Salon kaupungin taloustilanteessa ei näy valoa tunnelin päässä, mikä tuo edelleen haasteensa päätöksentekijöille. Päättäjien on kannettava yhteisesti vastuuta talouden tilasta.
- Kaupungin synkät talousnäkymät yhdistettynä korkeaan työttömyyteen ja lisääntyvään pitkäaikaistyöttömyyteen tarvitsevat ripeitä toimia, jotta kuntalaisten oikeus palveluihin säilyy ja kaupunkimme tasapuolinen kehittäminen on mahdollista, toteaa Taimela.
Vuoden 2013 talousarviota valmistellaan, 2012 talousarvion tavoin, valtuustoryhmien puheenjohtajien, kaupunginvaltuuston ja –hallituksen puheenjohtajistojen sekä ylimmän virkamiesjohdon välisissä neuvotteluissa.
- Toivon, että valtuustoryhmät pääsevät yhteisymmärrykseen talouden tasapainottamisen toimista ja myös pystyvät pitämään niistä kiinni. Vaikeina aikoina puolueiden välinen yhteistyö korostuu ja on välttämätöntä talouden tervehdyttämiseksi, Taimela pohtii.
Katja Taimela on 37-vuotias toisen kauden kansanedustaja. Hän on ollut Salon kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2000.

